Tuli pitkä paussi tähän kirjoittamiseen kun ei vaan ollut aikaa tuossa ennen joulua. Projektikin vähän jäi taka-alalle...
En tehnyt mitään varsinaisia uudenvuoden lupauksia, mutta yhtenä iltana välipäivinä, nukkumaan mennessä, minulle vaan valkeni että nyt on pakko antaa Painonvartijoille vielä yksi mahis. Mistä se idea tuli, en tiedä. En nähnyt mitään mainoksia tms. enkä ole sitä miettinyt oikeastaan kertaakaan sen jälkeen kun jätin heidän touhut 90-luvun loppupuolella. Silloin olin kolmannen kerran kokeillut heidän menetelmäänsä ja köyhänä opiskelijana (äitini maksoi viikkomaksut) minua ei ymmärretty ryhmässä. Hienot leidit Helsingin keskustan ryhmästä kehuivat kilpaa miten "iiihanaa fillotaikina on" ja miten hyviä herkkuja saan katkaravuista jne jne. Projekti tuntui mahdottomalta, eikä sympatiaa herunut raihavaikeuksien kanssa kamppailevalle jolle fillotaikina ja katkaravut olivat utopiaa. Muistan elävästi miten meillä yhden kevään verran jäi 200 mummonmarkkaa ruokaan per viikko kahdelle aikuiselle. Sillä kiduttiin kesään saakka. No, kyllähän sillä eli, varsinkin kun paikallinen S-market möi broilerinkopia ulosheittohinnoin. Niitä ei sitten syötykään sen kevään jälkeen moneen vuoteen :-)
Niinpä marssin viime keskiviikkona PV:n ryhmään. Painoa vaa'assa ennätyksellinen määrä. En kuitenkaan tuntenut minkäänlaista häpeää mikä oli aivan uusi tunne kun kyse on siitä että minun pitäisi kertoa painoni jollekin toiselle. Kyllä täti taisi hieman yllättynyt olla, sen otsa rypistyi kun kirjoitti komeat kiloni paperiinsa ja korttiini.
Matkaa PV:n "hyvän olon painoon" vai mikä se nyt onkaan nimeltään on komeat 55 kiloa! Minut voisi jakaa kahteen osaan ja kumpikin minä eläisi normaalipainoista elämää! Jippii!!! Veikkaisin että ryhmän vetäjä painaa suunnilleen tuon verran, eli projektini on nyt laihduttaa ryhmänvetäjän verran - heh heh!
Nyt motivaatio on korkealla, pisteiden laskeminen on ihan jees. Se ei ole niin kamalaa kuin kuvittelin. Ja olen kyllä ehdottomasti sitä mieltä että tämä oli tällä hetkellä oikea ratkaisu. Koska vaikka tiesin miten pitää syödä, niin olen kyllä yllättynyt siitä miten paljon liikaa olen syönyt viime aikoina. Tämän tajusin vasta kun rupesin laskemaan pisteitä.
Pelkään vaan että into loppuu jossain vaiheessa. Ensisijainen tavoite on siis nyt vakiinnuttaa syöminen sellaiseksi että sitä ei enää kaipaisi niitä ainaisia voileipiä tai reilua (lue: liiallista) määrää ruokaa. Nähtävästi omalta kohdaltani tämä tarkoittaa sitä että lounas muuttuu salaatti/kasvisateriaksi jonka lisänä on jotain lihaa/kalaa mutta ei hiilareita. Siten voin syödä suht "normaalin" (lue: totutun) määrän ruokaa päivälliseksi. Ja aamupalaksi joko ruisleipää ilman rasvaa ja juustoa (tästä tulee vielä kompastuskiveni) tai puuroa. Puuroa olenkin jo pidemmän aikaa syönyt arkiaamuisin joten se ei liene ongelma.
Nyt lounaan tekoon - kanasalaattia!
Minäkin otin itseäni niskasta kiinni ja aloin pisteillä, kun tuli syötyä, miten sattuu, vaikka takataskussa olikin oikeista määristä tieto. Kai minulle sopii pisteily, kun se on selkeää ja määrätietoista. Muistan, että viimeksi jaksoin kunnolla olla pisteillä 2 - 2,5 kuukautta (minulla oli kolmen kuukauden kirjekurssi) ja paino putosi loistavasti (muistaakseni reilusti lähti 10 kiloa). Nyt ei ehkä tuohon aikaan noin paljoa lähde (kun ei tuo määrä ole tullut takasin), mutta jos vaikka oppisi syömään ja hallitsemaan sen ruoan määrän.. Mutta tsemppiä sinulle! Innolla luen blogiasi!
VastaaPoista