perjantaina, syyskuuta 17, 2010

Lupaukset osa 2

Olin ajatellut että näitä lupauksia ei pitäisi tehdä turhan tiuhaan, että ekaks pitää sisäistää ja käytännössä todella pitää, edelliset ennen kuin antaa uusia lupauksia. Mutta... eilen minulle valkeni mikä seuraavan lupauksen pitää olla, ja nyt asiaa miettiessäni tajuan että ei ole mitään syytä miksi en rupeaisi toteuttamaan sitä ihan just nyt heti. Ja se on tässä:

4. En syö lasteni jämiä

Lyhyesti ja ytimekkäästi. Se on aivan turha tapa, heidän jämien syöminen menee ns. "ohi pisteiden" (vaikken nyt pisteitä laskekaan juuri nyt), niitä ei ikinä muista huomioida, joten ne ovat aivan turhia kaloreita. Ja jos olen syönyt omat ruokani, en tarvitse lasten jämiä. Ihan oikeesti.

Inhottaa

Oma keho inhottaa. Inhottaa kun kiristää joka paikasta, inhottaa kun ei jaksa/pysty liikkumaan niinkuin haluaisin, peilikuvakin inhottaa. Painonvartijoissa kerran ohjaaja sanoi että pitäisi löytää positiivisia motivaatiotekijöitä laihduttamiseensa. Minä löydän liudan negatiivisia. Tosin viimeksikin juuri tämä inhotus oli se joka sai minut motivoiduksi.

Voihan tietysti noi asiat kääntää myönteisiksikin, mutta tällaisena ne motivoi minua paremmin. Tietysti voisi ajatella että inho loppuu reilusti ennen tavoitepainoon pääsemistä, mutta toivon että siihen mennessä jaksan jo paremmin liikkua ja siitä kimpoaisi sitten lisämotivaatiota :-)

Viikko on muuten tähän mennessä mennyt ihan ok. Kolmesta lupauksesta kahta olen onnistunut pitämään täysi (ei karkkia, ei friteerattua ruokaa), kolmannesta olen lipsunut kerran. Kunhan näihin kolmeen nyt tottuu kunnolla, lisään siihen sitten vielä pari muuta joista ekan taidan lisätä ihan just nyt...

maanantaina, syyskuuta 13, 2010

Motivaatiotekijöitä

Bussiasemalla istuessa on helppo huomata useampia syitä miksi pitäisi olla erimallinen keholtaan:

1) Housut puristaa istuessa
2) Mies pyöräili RENNOSTI ohi
3) Toinen käveli ohi sortseissa, julkisella paikalla
4) Kolmas juoksi keretäkseen bussiin
5) Liuta kauniinnäköisiä naisia käveli ohi
6) Oma paita ei oikein peitä kaikkia läskejä kunnolla
7) Kaikilla muilla on kauniimpia vaatteita

Kuulostaako tutulta?

Lupaukset

Loma oli loma, ihan ok varmaan painonhallinnan kannalta. Töihin paluu elokuussa olikin sitten yhtä päätöntä menoa muutaman viikon, mutta nyt rauhoittuu. Nyt voin tarttua tähän elämäntapamuutokseen toden teolla. Liikaa ei saa kerralla muuttaa, siitä ei tule mitään, joten aloitetaan kolmesta konkreettisesta lupauksesta:

1. Ei enää karkkia
2. Ei enää friteerattuja ruokia
3. Ei enää alkoholia arki-iltaisin

Ei kuulosta kovin vaikealta, eihän?

torstaina, heinäkuuta 08, 2010

Vaikeuksia ruokakaupassa

Eilen piipahdin kaupassa ostamassa vain itselleni jotain syötävää kun muu perhe on mökillä. Eli tehtävä oli ostaa hyvää sopivan laihaa ruokaa yhdelle ihmiselle yhdeksi illaksi. Kiertelin pitkin hyllyjä pienessä kaupassa ja en tiennyt pitäisikö itkä vai nauraa. Taas muistin miten paljon pisteitä onkaan kaikessa valmisruoassa. Mikroaterioista ja muista lisää-vain-vesi-annoksista ei juurikaan kannata mitään ottaa, niistä kun menee puolet päivän pisteistä pikkuruisesta annoksesta mikä ei pidän nälkää eikä edes ole hyvää :/ Jogurteistakaan ei kannata valita kuin ne rasvattomat ja vähäsokeriset, eli jää profeelit ja pari maustamattonta (joista sinänsä kyllä pidän). Kaikki herkut ovat big no-no ja juustot myös... Kaloista rasvaisia ovat lohi ja makrilli, just ne joita myydään pakattuina helposti mukaan ostettavina ja syötävinä.

Montakohan tuotenimikettä siinä pienehkössä kaupassa oli, parituhatta? Niistä sopivaa laihdutusruokaa yhdelle ihmiselle (jolla sentään puolet päivän pisteistä jäljellä eikä mitään ruokarajoitteita) ei ollut kovin montaa. Jos olisin lähtenyt valmistamaan jotain pitkän kaavan mukaan ja sitten laittanut pakkaseen loput olisin toki voinut tehdä jotain perusruokaa, mutta klo 20.30 ei enää sellainen huvittanut.

Järkevän, hyvän ja maistuvan laihdutusruoan tekeminen toimii tietysti vallan hyvin niin kauan kun tekee kaiken ruoan alusta loppuun itse ja käyttäen suuriin pakkauksiin pakattua lihaa tai kanaa. Mutta kun eilen piti saada ruokaa vain minulle kun muu perhe mökkeilee. Ja vain yhdeksi illaksi, ja mielellään helposti... Jos kaupassa olisi ollut palvelutiski olisin saanut grillikanaa, mutta kun ei ollut. Iltapalaksi tein loppujen lopuksi katkis-simpukka-vihersalaattia ja ruisleipää. Oli kyllä ihan hyvää :-)

Eilen tämä dilemma lähinnä huvitti minua, mutta en todellakaan kadehdi sinkkuja, enkä varsinkaan sellaisia jotka eivät pidä ruoanlaitosta.

keskiviikkona, heinäkuuta 07, 2010

Miksi?

Tänään on keskiviikko, ja ruokaremppa alkoi maanantaina. Lisää intoa siihen hain eilen vaatekaupasta :/ jossa taas kerran sain huomata että ei ne vaatteet istu ei. Tänä aamuna oli ekan kerran piiiitkään aikaan sellainen kunnon motivoitunut fiilis. Hyvä niin, toivottavasti se pysyy, sillä loman kynnyksellä ei kyllä ole kaikista helpointa aloittaa ruokaremppaprojekti.

Miksi siis juuri nyt? En tiedä, paitsi tietenkin se että syytä tähän olisi ollut jo (taas) monta vuotta. Miksi siis ei juuri nyt? Lomalla ainakin itse päätän tasan kaikesta syömisestä (poislukien vierailut mutta niitä nyt on aina muutenkin).

Kuluneet kolme päivää ovat tuntuneet ihan hyviltä. Aion pitäytyä vanhassa hyväksi todetussa menetelmässä; painonvartijoiden pistesysteemissä. Vaikka painonvartijoita ei enää ole Suomessa (nyyh) niin mikäänhän ei estämästä laskemassa pisteitä heidän neuvojensa mukaan. Toisaalta sen voisi yhdistää jonkinnäköiseen puolikarppaamiseen, sillä lihansyöjänä haluan käyttää enemmän pistettä lihaan kuin hiilihydraatteihin (joihin muuten uppoaa paljon pisteitä). Tässä saldoa tähän mennessä:

Maanantaina pisteet meni tasan plus/miinus nolla.
Tiistaina tuli syötyä liikaa, saldona -2.
Tänään keskiviikkona pisteitä ei ole vielä kassassa puoltakaan sallituista, joten hyvin menee :-)

(Tämä teksti nyt vähän rönsyilee, mutta pakko kirjoittaa päällimmäiset asiat mitkä on mielessä, strukturoidumpaa pohdintaa joskus myöhemmin)

Tavoitteista vielä sen verran että eka tavoite on että olo tuntuu pikkasen kevyemmältä. Tiedän kokemuksesta että tämän saavuttaa jo parissa viikossa, kun on lähtenyt muutama nestekilo ja on tottunut syömään tasaisin väliajoin ja kevyempää ruokaa.

Suurimpia haasteita ovat iltanapostelujen vähentäminen ja ulkona lounastaminen.

Paluu projektiin...

Tässä sitä taas ollaan. Kolme vuotta myöhemmin ja kaikki kilot ovat tulleet takaisin. Huoh. -43 kilos taivaan tuuliin. Liten syömisensä hallitseminen voi olla näin vaikeaa?? Erinäisiä tekosyitä tietysti on miksi näin pääsi käymään mutta totuus on kyllä vaan se että en hallitse syömistä, en osaa lopettaa kun pitäisi ja päällimmäisenä tietysti se että pidän aivan liikaa ruoasta.

Otan blogin taas käyttöön jos siitä olisi apua. Toivottavasti löydän kohtalontovereita joiden kanssa jakaa ajatuksia.

keskiviikkona, elokuuta 23, 2006

Sadan kilon keijukaisen paluu

Niinhän se vaaka taas näytti yli sadan (100.8) eilen. Eli se viimeviikkoinen oli joku oikku. Mutta niitähän tulee, joten ei tässä mitään hätää ole. Ensi viikolla taas saa nähdä mitä vaaka näyttää. Mutta viikonloppuna mennään mummini luokse joka tekee taas sitä rasvaista ruokaansa joten viikonloppu mennee pipariksi...

Onneksi motivaatio ei kuitenkaan ole poissa, vaan läsnä ihan koko ajan, joten aion kyllä noudattaa ohjeita viikon jokaisena muuna päivänä.

maanantaina, elokuuta 21, 2006

Mietteitä satasen alittamisesta

Sain pari kommenttia edelliseen postiin, siitä millä nyt sitten olen ajatellut palkita itseni. En tiedä.

Tuo satanen alittui aika yllättäen, kun paino oli monta viikkoa ollut siinä 102 paikkeilla, joten en ehtinyt oikein suunnitella mitään palkintoa. Vaatteita olen tässä kuitenkin joutunut uusimaan aika lailla, ja se on tosi mahtavaa :-)

Epätodelliseltahan tämä tuntuu kun näin vähän olen painanut viimeksi lähes kymmenen vuotta sitten (no kahdeksan vuotta sitten). Huomenna on taas punnituspäivä joten saan varmistusta siitä että viimeviikkoinen ei ollut mikään vaa'an oikku...

Ehkä sitten uskon että tässä todellakin ollaan nyt alle sadan kilon!

torstaina, elokuuta 17, 2006

ENTINEN sadan kilon keijukainen!!!!

Tuuletusta tuuletusta! Satanen meni rikki! Tässä paino on muutaman viikon junnannut paikallaan n. 102 kilossa, mutta nyt siis pamahti tuo maaginen sata! Aika siistiä, pakko myöntää! En muista milloin olisin viimeksi ollut näissä mitoissa, taitaa olla joskus -98, ehkä...

Upee olo!

Lisää joskus toiste, nyt on jo kiire (taas kerran)!

tiistaina, elokuuta 08, 2006

Hohhoijaaa.... paluu arkeen!

Ihanaa taas olla täällä kirjoittamassa. Koko kesä on mennyt rientäen eri paikkoin, tietokone on saanut olla aivan rauhassa. Melkein kaksi kuukautta edellisestä kirjoituksesta, mutta se ei tarkoita sitä etteikö laihdutus olisi jatkunut.

Kesän tahti on ollut selvästi hitaampi kuin kevään, ja on oikeasti ollut vaikeeta saada pisteet riittämään. Ollaan grillailtu liikaa, siitä se johtuu. Eilen just mietin että mitä ihmettä me syömme talvisaikaan, kun kesällä menee vain kokolihaa ja vihanneksia ja vähän perunaa ja pastaa. En edes muista milloin viimeksi olisin ostanut jauhelihaa :-D Pitää ihan keksiä pyörä uudestaan!

Ensi viikolla alkaa työt, ja vaikka satanen ei vielä ole rikki, niin painan silti vähemmän kuin silloin kuusi vuotta sitten sinne töihin mennessäni. Aika kivaa! Ja alkuvuonna listatut tavoitteet on jo osittain saavutettu: Painan vähemmän kuin ikinä lasteni elämän aikana (114), painan alle 110 ja painan vähemmän kuin mieheni (!!!!) - joskin hän on nyt laihtunut kanssa n. 103 kiloon... Seuraavat tavoitteet ovatkin alle 100, alle 90 ja sitten se varsinainen päätavoite - tavoitepaino. Saas nähdä keksinkö uusia välitavoitteita vielä.

Olisi niin paljon kaikkea kerrottavaa vaatteista, ruoasta ja kesästä, mutta nyt pitää ottaa aikaa ja lukea muiden LäskiBlogilaisten kuulumisia!

tiistaina, kesäkuuta 13, 2006

Ei vaan ehdi kirjoittaa :-(

Projekti etenee ihan jees, tosin noin kuukauden verran tahti on ollut aivan eri kuin aiemmin keväällä, eli "vain" muutamasata grammaa per viikko. Nyt on vielä viikko aikaa skarpata ja sitten tulee juhannus joka vietetään mökillä perinteisen vanhanajan rasvaisen ruuan parissa (lue: mummini tekemänä). Saas nähdä miten siinä käy... en pelkää sitä ettenkö pystyisi kieltäytymään lisälautasellisista tai kakuista yms, mutta jo se yksi lautanen kermassa ja voissa haudutettua lihaa/kalaa/kanaa taitaa täyttää päivän pisteet. Tavoite juhannukselle on välttää rasvaa mahdollisimman pitkälle kuitenkaan suututtamatta mummia liikaa ;-)

lauantaina, kesäkuuta 03, 2006

Vatsalaukulleni tapahtuu jotain...

Olen tässä viime aikoina huomannut jotain hälyttävää ;-) nimittäin että vatsalaukkuni vetää vähemmän kuin aiemmin! Ei yksi Pizzataxin pizza mitään ongelmia tuottanut, kuten ei myöskään puolikas grillibroileri. Mutta nytpä tuottaa.

Viime sunnuntaina teki miehen mieli pizzaa ja tiesin että pisteeni riittävät puolikkaaseen. Niinpä jaoin pizzan kahtia ja laitoin toisen sivuun ennen kuin rupesin syömään. Muuten olisi kyllä vanhasta tottumuksesta koko pizza uponnut. Ja puolikkaan syötyäni kyllä vähäsen teki mieli lisää, mutta olin silti kylläinen. Ja hetken päästä kun mies köllötteli sohvalla valitellen ähkyä oloaan minä totesin että olo oli kerrassaan mainio, että puolikas ihan oikeasti oli tarpeeksi! Vau! Ja mitä parasta, toinen puolikas odotti jääkaapissa seuraavaa päivää! Tämä vasta on loistava tapa laihduttaa, syödä pizzaa kahtena peräkkäisenä päivänä!

Toinen havainto oli eiliseltä, söimme puoliksi yhden grillatun broilerin. Kuten aina ennenkin. Mutta herranjestas mikä täysi olo siitä tuli vaikka en syönyt kuin vähän vihanneksia sen lisäksi. Ihan oikeasti siis vatsalaukut kutistuvat kun syö vähemmän! Olen aivan äimänä, siis kyllähän minä periaatteessa tämän tiesin, mutta en ole ikinä aiempien jojoiluni aikana kokenut tämän omakohtaisesti. Tosin en ole aiemmin laihduttanutkaan kahtakymmentä kiloa muutamassa kuukaudessa.

Tämän viikon punnitus oli eilen, sillä keskiviikkona en ehtinyt käydä. Tiistaina tuli syötyä niin ihanaa ruokaa kylässä että siksi illaksi päätin viitata kintaalla pisteitä ja syödä (toki kohtuullisesti) kaikkea hyvää mitä tarjottiin. En muista milloin viimeksi olisi tarjottu niin hyvää ruokaa, poron sisäfilettä, kantarellikastiketta, ihanaa kalaa alkuruoaksi mmmmmm.... aivan jumalaista. Joten pelkäsin pahoin että vaaka ei näytä miinusta, varsinkaan kun sunnuntain pizzassa oli ollut tuplajuusto... Mutta kyllä se taas vaan näytti muutamansadan gramman miinuksen. Kivaa, tosin en koe ansainneeni sitä miinusta, joten nyt on tarkoitus taas syödä oikein tällä viikolla. Ja sen ei pitäisi olla vaikeeta sillä mitään menoja ei ole tiedossa.

lauantaina, toukokuuta 27, 2006

-100g, on se sentään oikeaan suuntaan!

Niinpä, ei niitä kiloja tullut, vaan 100g meni! Aika hyvä juttu, kun kerran kuvittelin suunnan olleen toinen. Nyt skarppaamalla tämä viikko, niin ehkä paino on jo alle 109 seuraavalla punnituksella. Sitten voi pikkuhiljaa alkaa pitää itsensä alle 110-kiloisena! Vau!

Yksi välitavoite mikä on hahmottunut tässä viime aikoina, on että olisin töihin palatessani, kesän jälkeen, laihempi kuin olin silloin kun sinne töihin menin n. 6 vuotta aiemmin. Tiedä häntä, miksi se olisi "tärkeää" mutta kun kerran muistan (suunnilleen) mitä silloin painoin, niin olisi aika makeeta olla sitä heikompi... Tätä rataa se taitaa onnistua ja vielä ihan hyvinkin, sillä elokuun puoleenväliin on sentään n. 10 viikkoa, ja pudotettavaa vain muutama kilo.

tiistaina, toukokuuta 23, 2006

Kolme "huonoa" päivää

Niin, nyt tuli kolmena päivänä syötyä PALJON, tosin ei yhtä paljon kuin entisessä elämässä, mutta silti AIVAN LIIKAA. Ekana päivänä pisteitä tuli liikaa n. 10, toisena varmaan parikymmentä ja kolmantena kymmenisen kappaletta kanssa. Tänään on sitten totuuden paikka illalla.

Aika jännää kuitenkin, että jotenkin tämä uusi tapa syödä on jo aika vakiintunut, sillä vaikka noina kolmena päivänä söin liikaa (oli vääränlaista ruokaa tarjolla, en ollut kotona, piti juhlia Lordia ;-) jne jne) niin silti tein jokaisena kolmena päivänä selkeitä oikeita valintoja. Ei tehnyt vaikeeta jättää levite ottamatta kun söin voileipiä, en juonut sokerilimpparia vaikka sitä oli tarjolla, en syönyt paljonkaan karkkia vaikka sitä oli tarjolla jne. Eikä sitten neljäntenä päivänä kun taas olin kotona tehnyt lainkaan tiukkaa palata tähän "dieettiin". Se tuntuu tosi hyvältä että näin paljon on jo oppinut!

Aika jännää kuitenkin nähdä tänään että mikä näiden päivien vaikutus on (tosin taustalla on tuo viimeviikkoinen vatsatautikin), sillä jos olisin normaalipainoinen, ja olisin syönyt tuon saman (eli sen minkä oli tarjolla enkä muuten sinänsä syönyt turhan suuria annoksia, ne oli vaan painonpudotusnäkökulmasta aivan väärin valmistettuja - kermaa, juustoa, voita...) niin olisin varmaan silloinkin lihonut. Tarkoitan siis että tuo ruoka mikä tarjottiin oli oikeastaan ihmisravinnoksi kelpaamatonta? Toisaalta, jos on normaalipainoinen eikä kamppaile kilojen kanssa, elimistö varmaan pystyy paremmin "mitätöimään" satunnaiset ylilyönnit. Vai pystyykö?

Jatkossa siis, sitten kun olen normaalipainossa, niin joudunkohan vastaavasssa tilanteessa syömään normaalia vähemmän seuraavina päivinä ettei paino nousisi? Vai riittääkö se että syö normaalisti?

Pullanaisen haaste

Pullanainen haastoi minut jo kaksi viikkoa sitten, mutta en ole ehtinyt vastaamaan... :-(

Tässä kuitenkin tulee:

Neljä työtä, joita olen elämäni aikana tehnyt:
* asiakaspalvelua puhelimitse
* IRL asiakaspalvelua
* taloushallinnon töitä
* tutkimustöitä

Neljä paikkaa, joissa olen asunut:
* Vaasa
* Helsinki
* Vantaa
* Espoo

Neljä televisio-ohjelmaa, joita tykkään katsella:
* CSI
* Everwood
* Teho-osasto
* Frasier

Neljä paikkaa, joissa olen ollut lomalla: [reiteittäin]
* Autoillen Keski-Euroopassa [Suomi-Ruotsi-Norja-Tanska-Saksa-Itävalta-Sveitsi-Liechtenstein-Italia-Ranska-Belgia-Luxemburg-Hollanti]
Eiköhän siinä jo ole tarpeeksi - Aina hieman vaihtelevassa järjestyksessä eikä toki kaikki kerralla :-)


Neljä internet-sivua, joilla käyn päivittäin:
En pääse nettiin joka päivä, kuten blogini mahdolliset seuraajat lienevät huomanneet. Mutta jos pääsisin niin kävisin varmaan:
* Omaa blogia päivittämässä
* Muiden kohtalontovereiden blogeja lukemassa (tämä jää harmillisen vähälle tänä päivänä)
* Ylen sivuilla
* Ja tietysti Googlessa ;-)

Neljä lempiruokaani:
VAIN NELJÄ? Rakastan kaikkea ruokaa paitsi:
* Makkaraa keitoissa ja kastikkeissa
* Veriohukaisia
* Juureskeittoa
* Hillosipuleita

Neljä paikkaa, joissa mieluummin olisit juuri nyt:
* Shoppailemassa (olettaen että rahaa olisi)
* Metsässä
* Merellä
* Kylvyssä

Neljä ystävää, joille olen lähettänyt tämän viestin (jotka täten haastan) ja joiden arvelen [lue: toivoisin] vastaavan:
Jaa, taitaa jäädä lähettämättä, sillä kun ei oikein muiden blogeja ehdi lukemaan niin ei sitä ole ystäviä joille lähettää... :-( Voisin tietysti haastaa Annamannan, mutta hänen blogi elelee hiljaiseloa...

keskiviikkona, toukokuuta 17, 2006

Vatsataudin vauhdittamana alle 110!

Vatsataudissa sinänsä ei ole mitään mukavaa, mutta se hyvä puoli siinä on että paino yleensä putoaa. En kuitenkaan uskonut vaikutuksen olleen näin suuri (2,4 kiloa) mutta ilmeisesti oli. Tosin ensi viikolla vaaka voi näyttää taas enemmän, joten en aio ihan vielä iloita tästä hienosta lukemasta.

Kuopus tuossa taas vaatii huomiota, mutta ehkäpä kohta pääsisin kirjoittamaan tänne ihan oikeasti. "Kirjoitan" päässäni huomattavasti useammin ja kerään juttuja mitä kertoa mutta sitten en pääsekään kertomaan niitä... :-( On haastekin mihin vastata tuossa yhdessä kommentissa, en ole edes ehtinyt katsoa että mikä se on...

torstaina, toukokuuta 04, 2006

Vapun herkut eivät näy (vielä) vaa'alla!

Eilen oli taas punnituspäivä ja olin varautunut siihen että se näyttää plussaa, sillä sekä vappuaattona että päivänä tuli syötyä suunnilleen tuplamäärä pisteitä. Paino oli kuitenkin täysin samassa kuin viikkoa aiemmin. Joko tämä tarkoittaa sitä että nuo ylimääräiset olivat juuri niin paljon kuin olin muina päivinä laihduttanut (!) tai sitten ne eivät vielä olleet muuttuneet painoksi. Uskon kyllä tuohon jälkimmäiseen enemmän :-) Nyt pitää sitten taas skarpata. Mutta ihan hyvillä mielin söin vappuna pisteistä piittaamatta (silti ahmimatta turhia) ja se oli aika jännän oloista. Jotenkin on jo näiden neljän kuukauden aikana iskostunut tuonne takaraivoon että tiettyjä asioita ei voi syödä ja että koko ajan pitää olla tietoinen siitä paljonko on vielä syötäviä pisteitä jäljellä. Ja nyt kun söin "kaikkea" niin oli oudon samanoloinen fiilis kuin silloin kun on synnyttänyt/lopettanut imettämisen - että ei tarvitse rajoittaa syömisiään/juomisiaan. Hassua...

lauantaina, huhtikuuta 29, 2006

Niin monen monta ajatusta...

... olen tälle blogille suonut viimeisten parin viikon aikana, mutta en vaan ole ehtinyt kirjoittelemaan.

Paino putoaa edelleen, ihan ok vauhtia. Nyt painoa reilu 113 kiloa. En muista grammoja ja PV jäsenkirja on yläkerrassa. Mutta silti _tiedän_ että tämä on pienin paino ainakin 3,5 vuoteen (todistettavasti) mutta käytännössä varmasti noin viiteen vuoteen. Ihan hyvältä tuntuu.

Hassua kyllä vaatteissa se ei hirveästi tunnu, joskin jotkut housut tuntuu hieman löysiltä. Mutta kai se jojoilu lasten odotusten kanssa (kiloissa 114-132) teki sen että tottui siihen että välillä vaatteet istuivat paremmin ja välillä huonommin... hmm. Rintsikat ovat kuitenkin selvästi löysemmät kuin aiemmin ja nyt pitäisikin lähteä ostamaan uusia. Kunhan vaan sitä aikaa olisi!

Kun nyt ensimmäinen tavoite on saavutettu, niin häämöttää tuo sadankympin raja. Sen alle kun pääsen niin silloin iloitsen ihan oikeasti saavutuksestani! Nyt olen suhtautunut vähän niin että tää on hyvä, mutten tuuleta. Sitten tuuletan. Ja ajatella - siihen voi olla ihan muutama viikko enää! Vau! Eilen just mietin että jos uskaltaisin asettaa tavoitteeksi satasen rikkimenon ennen elokuun puoltaväliä, jolloin palaan töihin. Se olisi aika metkaa. Se nimittäin tarkoittaisi sitä että painaisin vähemmän kuin mitä painoin sinne töihin tullessani kuutisen vuotta aiemmin. Ja kaksinumeroinen luku - sellaista en ole nähnyt vaalla piiiiitkään aikaan... Toisaalta en haluaisi asettaa itselleni mitään noin konkreettista tavoitetta, koska päällimmäinen tavoitteeni on päästä näistä kiloista lopullisesti ja oppia syömään normaalisti. Jotenkin tuntuu siltä että jos asettaisin kilorajan sinne, toisen tonne, niin minua vain masentaisi jos en yltäisi niihin. Ja se taas saattaisi laukaista sellaisen tunteen että en minä tästä kuitenkaan selviä, paras lopettaa kesken jne. Tällä hetkellä kun minua on vallannut sellainen tunne että tärkeintä on oikein syöminen, eikä kuinka paljon painoa tippuu. Siksi en olekaan heittänyt pyyhettä kehään silloin kun painoa on tullut, koska olen täysin vakuuttunut siitä että minun pitää oppia syömään tällä tavalla, se on se tärkein ja oikea tapa. Grammamäärä viikossa on aivan toisarvoinen asia, vaikkakin se motivoi :-)

Nyt pitää lopettaa taas tältä erää. Perhe-elämä kutsuu...

torstaina, huhtikuuta 13, 2006

Miinusta pukkaa...

Ihan positiivisessa mielessä siis (öh - "miinusta positiivisessa..." - no tajuatte kyllä)!

Paino viime viikonlopun reissusta huolimatta laskenut huimat 2 kiloa! Yhteispudotus vuodenvaihteesta on nyt reilu 17 kiloa. Kohta tuo alla mainittu ensimmäinen tavoite, eli paino alle 114 on toteutunut, sillä siihen on enää puolisen kiloa jäljellä!

Pääsiäisen ei pitäisi tuottaa ongelmia, sillä olemme enimmäkseen kotona keskenämme, eikä sen kummempia ruokia ole suunnitelmissa. Tottakai hyvin pitää syödä, mutta ei sen rasvaista tarvitse olla. Onneksi en ole niin perso makealle, vaan nimenomaan ruoalle. Ruokaa kun voi tehdä vähempirasvaisena, mutta makea ei ole niin helppo korvata. Onhan toki makeutusaineita jne, mutta ei se ihan sama juttu ole.

Tuossa aiemmin Läski laittoi minut miettimään sitä että onko todellakin jokaisen mahdollista päästä BMI 25:een. Aiemmin olen ollut sitä mieltä että ei ole. Minulla se tarkoittaa n. 75 kiloa ja niin vähän olen painanut "aikuisena" (lue ennen 20 ikävuotta) vain silloin kuin kilpaurheilin ja juostua tuli jos ei joka päivä niin lähes ainakin. Eikä mulla silloin ollut mitään hirvittävää lihasmassaa. Siihen 25:een on kuitenkin pakko pyrkiä, sillä se on myös PV kunniajäsenehto (tai joku pienempi paino mutta se on jo aivan utopistista). Uskon myös siihen että jos asettaa riman liian matalalle ei pääse tavoitteeseensa. Eli siis tässä tapauksessa että kuvittelee esim. BMI 30:n riittävän. Se saavutanko tuon 25:n jää nähtäväksi.

Toivottavasti vaan tämä laihtuminen jatkuu suht reippaalla vauhdilla ainakin jonkun aikaa vielä, että se ei ainaakaan ihan kohta jämähdä. Sillä siinä vaiheessa sitä kanttia tarvitaan, että selviää edelleen.

tiistaina, huhtikuuta 04, 2006

Kiirettä pitää...

Taas kerran pikaisia kuulumisia. Viime viikon pudotus oli 600g. Ihan ok sekin. Saas nähdä taas huomenna miten nyt on mennyt.

Ensi viikonloppu vietetään lomareisussa, joten se saattaa mennä vähän niin ja näin. Mutta ajattelin antaa sen mennä miten menee, en aio ottaa niin tiukkaa linjaa kun kerran ihan ulkomaille pääsee ja mies ja lapset jäävät kotiin. Oikea lepoviikonloppu tiedossa, vaikkakin ohjelmatäyteinen tietenkin.

Ajatella, kohta on kolmannes kiloista jo pudotettu! No, okei onhan siihen vielä muutama kilo mutta silti. Eli kun pudotettavaa oli 55.2 kiloa (tarkkaa on!) , niin kolmannes on 18.4. Hih!

maanantaina, maaliskuuta 27, 2006

Painoindeksi 38.8 !

Luin tuossa Tytinän blogia ja huomasin hänen laskeneen päivitetyn BMI:n. Itse en ole sitä tajunnut tehdä tämän kevään aikana kertaakaan. Aloittaessani se oli 43.4 ja siinä 41 kieppeillä se on pyörinyt viime ajat (eteenkin mielessäni). No, nytpä laskin uudestaan ja sehän on "vain" 38.8!! Jess, jess, jess!!! Ihanaa kun se alkaa kolmosella nelosen sijasta, 25 here I come!

Onhan normaalipainoon toki matkaa , mutta silti tämä tuntuu jo kivalta!

lauantaina, maaliskuuta 25, 2006

Yhteispudotus nyt 14 kiloa!

Ihan jees saavutus, kohta "vain" alle 40 jäljellä :-D

Paino tippui siis viikonlopun juhlista huolimatta taas jonkun verran. Tänään tiedossa yhdet synttärit, joten pitänee syödä kunnolla ennen sinne lähtöä, ettei siellä ole kestämätön olo kun ei voi syödä kaikkia herkkuja.

tiistaina, maaliskuuta 21, 2006

Kiirettä pitää

Taas on jotenkin niin kiire ettei tänne mitään ehdi kirjoitella. Viime viikon punnitus jäi perjantaille, kun keskiviikkona oli muuta tekemistä. Miinuusta tuli reilut 3 kiloa, joten se edellisen viikon plussa oli joku oikku.

Huomenna taas punnitus, saas nähdä mitä viikonlopun juhlimiset siihen vaikuttavat...

maanantaina, maaliskuuta 13, 2006

PLUSSAA!!!

Viime viikon punnituksessa tuli plussaa 1,7 kiloa!!! En mä vaan ymmärrä. Silti olin syönyt ohjeiden mukaan. Okei - oli siinä yksi munkkipossu, mutta liikuntapisteitä käyttämällä (yleensä en käytä) niin sain senkin sopimaan viikon pisteisiin. Joten kaiken järjen mukaan painoa olisi pitänyt lähteä eikä tulla. Eikä varsinkaan tollasia järkyttäviä määriä. Eikä ole edes kuukautiset nesteitä keräämässä. Ainoa syy olisi se että lounaaksi tuli syötyä paljon keittoa (kolme isoa lautasellista) ja että ennen vaa'alle menoa tuli vielä juotua kahvia, joten ehkäpä ne eivät vielä olleet tulleet toisesta päästä ulos... Outoa!

Ensiksi kyllä masennuin tästä, mutta totesin sitten kuitenkin että pakkohan tämä on olla oikea tapa laihduttaa. Nyt on 2,5 kuukautta tullut syötyä PV ohjeiden mukaan ja kyllä me syömme NIIN paljon vähemmän kuin aiemmin, ja niin paljon terveellisemmin, että paluuta vanhaan ei ole.

Huomenna olisi tarkoitus mennä kaverin kanssa syömään turkkilaista ruokaa seisovasta pöydästä saa nähdä miten pisteet saa laskettua siitä. Terveellistähän se sinänsä on, mutta käyttävät kyllä paljon öljyä joten pisteitä tulee. Olen kuitenkin säästänyt pisteitä tämän viikon aikana, joten mikään katastrofi siitä ei pitäisi tulla.

keskiviikkona, maaliskuuta 08, 2006

Tickeri ja vanha template kuuseen

Jotain tapahtui ja edellinen template meni rikki. Kun vihdoin ehdin perehtyä siihen niin huomasin että suurin osa siitä puuttui! Olin varmaan vahingossa maalannut osan siitä ja painanut välilyöntiä... Päätin sitten samalla muuttaa tätä hieman keväisempään muotoon. Mutta kun aikaa on niiiiin rajallisesti, niin oli pakko valita joku valmis. Tämä on muuten ihan kiva, mutta tuo Läskiblogirinki ei istu tuohon sivupalkkiin. Toivottavasti tässä kohtapuolin olisi taas aikaa niin saisin viilata tätä itselleni paremmin sopivaksi. Huoh...

Tickeri lensi sen siliän tien, koska ei sitä voinut päivittää. Luulisi että Tickerfactory olisi tehnyt päivittämisen mahdolliseksi. Jos joku tietää toimivan tickerisaitin, pliis kertokaa. Oli se kuitenkin niin veikeä!

Jaahas, siellä se neiti taas kaipaa huomiota, kai tämä jäi tähän tällä kertaa. Illalla taas punnitus. Ihan hyvä viikko takana, joten saa nähdä mitä vaaka osoittaa.

sunnuntaina, maaliskuuta 05, 2006

Monen monta (väli)tavotetta

Kyllä se paino vaan pikkuhiljaa tippuu :-) Nyt oli taas lähtenyt reilu 2 kiloa! Siinä tosin oli ihan varmaan edellisen viikonlopun aikana kertyneita grammoja myös. Mutta silti.

Tulin tässä miettineeksi erilaisia tavoitteia ja päätin oikein listata ne. Ne ovat aika erilaisia, mutta silti miellän jokaisen niistä tämän "projektin" välitavoitteiksi:

1. Painaa vähemmän kuin mitä olen kahden lapseni aikana painanut: 114 kg. Paino on sahannut edestakaisin lasten odottamisessa ja imettämisessä ja siinä välissä. Parhaimmillaan se oli 114 jossain vaiheessa juuri esikoisen synnyttyä. Tästä reilu puolitoista vuotta kuopuksen alullepanon aikana oli taas tullut 10 kiloa lisää... Ja sitten odotusaikana mahtavin paino oli 132 kg.

2. Paino alle 110 kg. Se on joku psykologinen juttu, mutta 100-109 on jo niin lähellä sataa kiloa että se tuntuisi jo hyvältä :-) Tässä vaiheessa ajattelin hemmotella itseni uudella kampauksella, mahdollisesti raidoilla :-)

3. Painaa vähemmän kuin mieheni: n. 105 kg. Tässä on vain se huono puoli että hänkin laihtuu tässä koko ajan... pahimmassa tapauksessa hän alittaa satasen ennen minua :-( Mutta toisaalta, suotakoon se hänelle.

4. Se maaginen 100 kg. En ole vielä päättänyt millä palkitsen itseni kun tämä maaginen raja menee rikki, mutta joku hyvä juttu sen olla pitää.

5. Päästä alle 90 kg. Tässä vaiheessa tuntisin itseni jo normaaliksi :-D Ei olisi ylipainoa kuin 15 kg!!! Kehtaisin jopa törmätä entisiä tuttavuuksia näissä mitoissa!

6. Tavoitepaino 75 kg. Vaatetörsäilyn paikka! Uusiksi koko garderoobi ja pari vanhaa ihanaa kesämekkoa käyttöön.

Siinä se siis on, viisi välitavoitetta ja lopullinen tavoite on nro 6. Mikä outo ajatus että ehkä jo ensi keväänä (siis vuoden kuluttua) noi vanhat kesämekot voisivat mennä päälle... Onhan sinne matkaa, mutta toisaalta palan innosta päästä urheilemaan taas pitkästä aikaa, joten kunhan paino vaan laskisi tuon sadankympin alle tiedän että jaksaisin osallistua johonkin kunnon jumppaan. Sellaisissa mitoissa kun olen aiemminkin käynyt aerobicissä jne. Tällä hetkellä kuntoilu jää aika pitkälti vaunulenkkeihin kuopuksen kanssa ja joskus pääsen itse yksin uimaan. Hyvä niinkin.

Nyt hyötyliikuntaa, kämppä odottaa siivoamista ennen kuin saamme illalla vieraita!

sunnuntaina, helmikuuta 26, 2006

Kebabia, pizzaa ja hapankaalta

Olen tainnut mainitakin jossain vaiheessa että karkit eivät ole minulle ongelma, eivätkä keksit, pullat tms makeat herkut. Oikeastaan suhtaudun niihin aika välinpitämättömästi. Sitä enemmän sitten RAKASTAN kebabia, pizzaa, juustoa, lihaa ja kaikkea muuta ihanaa ruokaa!

Tämän projektin puitteissa olen välttänyt karkit täysin. Sitten tammikuun ensimmäisen keskiviikon en ole syönyt yhtään karkkia, ja ainoastaan kolme palaa Fazerin uutta ohutta suklaata. Enkä ole edes kaivannut karkkia. Ihan tosi.

Sen sijaan tuli jokunen viikko sitten syötyä kebabia vaikka se veikin leijonanosan sen päivän pisteistäni. Mutta laihduinpa kuitenkin. Sitten söin yhtenä päivänä hapankaalta (nolla pistettä!) ja paino nousi! Ilmeisesti kyseessä oli suolakurkku-ilmiö, eli runsas suolan määrä keräsi niin paljon nestettä että kun seuraavana päivänä oli punnitus niin vaaka näytti "väärin". Kerroinkohan jo että PV-täti kielsi syömästä suolakurkkua punnitusta edeltävänä päivänä? Juuri nesteen kerääntymisen takia. Neste häipyy muutamassa päivässä, joten ei siitä oikeasti lihoa, mutta hetkellisesti paino kyllä nousee. Hassua ;-)

Ihan oikeasti ylpeä itsestäni olen viime viikonlopun suhteen. Olimme perjantaista maanantaihin poissa kotoa, eli en pystynyt vaikuttamaan siihen mitä tarjottiin enkä edes kovinkaan paljon siihen mitä suuhuni laitoin, sillä olihan minun pakko kuitenkin syödä. Nälissäni en suostu olemaan. Tähän viikonloppuun kuului vielä kaiken kukkuraksi kotiin tilattu pizza. Ja silti vaaka näytti viime keskiviikkona -200g! Ehkä siis ON mahdollista oppia syömään normaalia määriä ruokaa? Vau! Koska kyllähän yksi pizza mahtuu viikon pisteisiin kunhan vähän tarkemmin katselee mitä suuhunsa pistää ja säästelee pojon sieltä toisen täältä muilta päiviltä.

Laihtumistahti tällä hetkellä on keskimäärin n. kilo per viikko, mikä sinänsä on ihan hyvä. Toivottavasti se jatkuu ainakin tuohon maagiseen sataseen samanlaisena. Tietysti toivon että se jatkuisi koko loppuvuoden, jolloin olisin normaalipainoinen ennen ensi joulua. Huh! Olen kuitenkin sen verran realisti, että en usko tahdin jatkuvan samanlaisena sitten kun pudotettavaa on vähemmän. Mutta toivon hartaasti että tahti ei laantuisi liian aikaisin, että tästä sinänsä pikkutarkasta syömisen seurannasta ei liian nopeasti tulisi isoa taakkaa. Tälllä hetkellä kun paino putoaa reilusti, niin kaiken kirjaaminen, punnitseminen ja laskeminen ei nimittäin haittaa. Pelkään sitä päivää jolloin mieleeni lipsahtaa ajatus "eihän se haittaa jos tämän kerran en kirjaa tätä..." Toivottavasti siihen on vielä piiitkä aika.

keskiviikkona, helmikuuta 22, 2006

Toivonkipinä joka hiipui

Pitkästä aikaa taas hetken hiljaisuus talossa enkä keksinyt mitään (!) kotityötä mihin olisi syytä tarttua juuri nyt, joten tässä ollaan, kirjoittelemassa!

...

Paitsi että neiti heräsi... joten enpäs kirjoitakaan :-(

tiistaina, helmikuuta 07, 2006

Uuden oppiminen

Tuossa joku anonymous kommentoi edellistä kirjoitustani ja totesi että kyllähän se toimii jos iäksi tyytyy laskemaan pisteitä. Tunnistan siinä omaa ajatteluani edellisellä pv-kerralla noin seitsemän vuotta sitten. Silloin minut valtasi jonkun ajan kuluttua tunne että se on niin epäreilua että minun pitäisi laskea jotain pisteitä koko loppuelämäni, että minä en suostu. Kuvittelin että osaan itse, ilman mitään varsinaista dieettiä kontrolloida syömisiäni siten ettei paino nouse. Mutta en pystynyt. Nyt, lähes 30 kiloa painavampana, onneksi on jostain ilmestynyt tsemppi ja ymmärrys siitä että tähän tarvitaan apua ja oikeasti tarvitaan ison kokoluokan ruokaremontti.

Olen nyt viidettä viikkoa "uudella" ruokavaliolla, kahdet synttärit on takana ja pari muuta kyläilyä. Eikä ole ollut mitenkään vaikeeta jättää _kaikki_ herkut sikseen. Herkuiksi lueteltavia syötäviä on ollu yksi rivi Fazerin uutta ohutta suklaata, yksi pala kuivakakkua ja yksi pieni pulla. Suklaan söin uteliaisuuttani, kuivakakun palasen kun oli yksillä synttäreillä niin kamala nälkä ja pullaa en kehdannut jättää syömättä kun se oli varta vasten pv-ohjeilla minulle tehty.

Kyllä tässä vaan pitää oppia syömään oikein ja sopivia määriä, koko loppuelämäksi.

Hyvän motivaatiobuusterin sain kun törmäsin vanhoihin valokuviin. En ollut tunnistaa itseäni, sillä kuvasta katsoi mielestäni laiha minä. Tosin silloinkin oli vaatekoko 42 ja kilot juuri ja juuri normaalipainon puitteissa, mutta silti. Ero oli huikea!

torstaina, helmikuuta 02, 2006

Ei hormonitoimintaa...

Lyhyesti vain:

Viime viikon punnitus näytti +200 grammaa. Minä olin ihmeissäni, mutta ryhmänvetäjä kysyi varovaisesti "josko olisi hormonitoimintaa" - no kyllähän se sitä oli, eli kuukautiset tekivät tuollaisen tempun. Tällä viikolla vaaka näytti -2,5 kiloa! Ja yhtä tarkkaan olin noudattanut ohjeita kummallakin viikolla.

Nyt on siis neljässä viikossa tippunut 6,3 kiloa! Ihan kivaa, joskaan en usko tämän tahdin jatkuvan kovinkaan pitkään. Jos vuodessa laihtuisin 30 kiloa, se olisi jo paljon, ja silloin olisin jo laihempi kuin moneen moneen vuoteen. Uskon että kun pääsen alle 110 kilon niin olen jo voiton puolella, ja sitten kun pääsen alle tuon maagisen sadan tunnen jo itseni todella upeaksi!

Omituisten otusten kerho

Kiitos Annamannan tässä viisi minun omituisuuttani (niitä kai on enemmän...):

1. En ole oikeastaan yhtä kiltti kuin miksi kaikki minut luulevat. Jos olisin sellainen kuin haluaisin, en olisi lainkaan yhtä kiltti toisille. Jos olisin syntynyt jokunen vuosisata sitten olisin varmasti ryhtynyt erakoksi. Miksi sitten olen kiltti? Kai sen takia että elämä on helpompi näin. Olenkin miettinyt että tempperamenttiselle kuopukselle vastaavan "taidon" opettaminen lienee yksi suurimmista kasvatuksen haasteista.

2. En näytä ihmisille kuinka fiksu olen. Onko se sitten fiksua? En minä usko olevani mikään kaikkitietävä, sitä en tarkoita. Vaan sitä että ÄO on jossain 150 hujakoilla. Se että en siitä kerro/anna sen näkyä kai kuuluu samaan kastiin tuon ekan kanssa, eli on helpompi elää jos ei aina esitä tietävänsä ratkaisua vaikka tietäisikin.

3. Rakastan ohjelmointia ja tietokantoja. Se on vähän niin kuin käsityö; luomisen iloa ja näpertelyä. Harmi vaan että koulutusta siltä alalta ei ole joten olen kai tuomittu toimimaan harrastelija-ohjelmoijana-tietokannanylläpitäjänä loppuelämäni. Vaikka se voi olla ihan hyvä juttu kanssa, sillä tän päivän työelämän tahti voisi nopeasti tappaa sen luomisen ilon siitä ohjelmoinnista :-)

4. Olen samaan aikaan todella pitkävihainen ja nopeasti leppyvä. Tavallisissa riidoissa lepyn nopeasti. Mutta auta armias jos joku oikeasti loukkaa. Silloin kyllä muistan sen piiiiiitkääään.

5. Kirjoitan blogia. Kai se omituisuuksi voidaan laskea, sillä tästä ei kukaan tiedä. Paitsi te ;-)

Valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä. Hmm... en taida tuntea niin montaa vielä, joten tämä saa jäädä tänne odottamaan.

lauantaina, tammikuuta 21, 2006

Lisää miinusta!

Toisellakin punnituskerralla oli ihan mukava lukema vaa'assa, -1,7kiloa. Eli yhteensä nyt -4 kiloa! Ja ihan hyvin ollaan syöty. Onneksi kuitenkin makeat herkut eivät ole minun kompastuskiveni, joten päivittäiset pisteet riittävät hyvin kunhan vähän muokkaa ruokavaliota kevyemmäksi.

Viime keskiviikkona minua huvitti kun ryhmässä tuli puhetta annoskoosta, ja kävi ilmi että PV:n ruokaohjeissa on laskettu yhden liha(kana/kala)annoksen kooksi 60g! Kuka nyt kuudellakymmenellä grammalla tulee kylläiseksi? Muistelinkin noin kymmenen vuoden takaista aiempaa PV kokemusta että silloin turhauduin (mm.) juuri niihin ohjeisiin joista tuli niin älyttömän pieniä annoksia. Mitä järkeä siinä enää on käyttää erityistä ruokaohjetta josta näkee pisteet valmiina kun itse haluaisi valmistaa aivan eri kokoisen annoksen? No, nyt heidän pistelaskunsa on helpottunut ja olenkin päättänyt että (ainakin) niin kauan kun painoa on, niin syön ennemmin sen vanhan määrän lihaa kevyemmällä kastikkeella/lisukkeilla kuin söisin jotain raskaampaa kastiketta tai herkkua päivällä. Ja hyvin on mennyt!

Tosin, jos joku tulee kylläiseksi kuudellakymmenellä grammalla lihaa päivällisellä niin suon heille mielelläni sen jonkun pullan tms. :-) Mutta kunnon LIHAA sen olla pitää!

Nyt lastennukuttamispuuhiin!

tiistaina, tammikuuta 17, 2006

Miinusta!

Viime keskiviikkona oli eka punnitus viikon "elämäntapamuutoksen" jälkeen. Tulos oli kivat -2,3 kiloa. No, ensimmäisenähän lähtee aina nesteet tms. joten totuuden paikka taitaa olla huomenna...

Yllättävän helposti nämä kaksi viikkoa ovat menneet. Toivottavasti motivaatio jatkuu samanlaisena, että aika oli kypsä PV:lle nyt. Siinä tapauksessa voisi olla aika mukavasti vähemmän kiloja kesään mennessä :-)

sunnuntaina, tammikuuta 08, 2006

Uusi vuosi - uudet kujeet!

Tuli pitkä paussi tähän kirjoittamiseen kun ei vaan ollut aikaa tuossa ennen joulua. Projektikin vähän jäi taka-alalle...

En tehnyt mitään varsinaisia uudenvuoden lupauksia, mutta yhtenä iltana välipäivinä, nukkumaan mennessä, minulle vaan valkeni että nyt on pakko antaa Painonvartijoille vielä yksi mahis. Mistä se idea tuli, en tiedä. En nähnyt mitään mainoksia tms. enkä ole sitä miettinyt oikeastaan kertaakaan sen jälkeen kun jätin heidän touhut 90-luvun loppupuolella. Silloin olin kolmannen kerran kokeillut heidän menetelmäänsä ja köyhänä opiskelijana (äitini maksoi viikkomaksut) minua ei ymmärretty ryhmässä. Hienot leidit Helsingin keskustan ryhmästä kehuivat kilpaa miten "iiihanaa fillotaikina on" ja miten hyviä herkkuja saan katkaravuista jne jne. Projekti tuntui mahdottomalta, eikä sympatiaa herunut raihavaikeuksien kanssa kamppailevalle jolle fillotaikina ja katkaravut olivat utopiaa. Muistan elävästi miten meillä yhden kevään verran jäi 200 mummonmarkkaa ruokaan per viikko kahdelle aikuiselle. Sillä kiduttiin kesään saakka. No, kyllähän sillä eli, varsinkin kun paikallinen S-market möi broilerinkopia ulosheittohinnoin. Niitä ei sitten syötykään sen kevään jälkeen moneen vuoteen :-)

Niinpä marssin viime keskiviikkona PV:n ryhmään. Painoa vaa'assa ennätyksellinen määrä. En kuitenkaan tuntenut minkäänlaista häpeää mikä oli aivan uusi tunne kun kyse on siitä että minun pitäisi kertoa painoni jollekin toiselle. Kyllä täti taisi hieman yllättynyt olla, sen otsa rypistyi kun kirjoitti komeat kiloni paperiinsa ja korttiini.

Matkaa PV:n "hyvän olon painoon" vai mikä se nyt onkaan nimeltään on komeat 55 kiloa! Minut voisi jakaa kahteen osaan ja kumpikin minä eläisi normaalipainoista elämää! Jippii!!! Veikkaisin että ryhmän vetäjä painaa suunnilleen tuon verran, eli projektini on nyt laihduttaa ryhmänvetäjän verran - heh heh!

Nyt motivaatio on korkealla, pisteiden laskeminen on ihan jees. Se ei ole niin kamalaa kuin kuvittelin. Ja olen kyllä ehdottomasti sitä mieltä että tämä oli tällä hetkellä oikea ratkaisu. Koska vaikka tiesin miten pitää syödä, niin olen kyllä yllättynyt siitä miten paljon liikaa olen syönyt viime aikoina. Tämän tajusin vasta kun rupesin laskemaan pisteitä.

Pelkään vaan että into loppuu jossain vaiheessa. Ensisijainen tavoite on siis nyt vakiinnuttaa syöminen sellaiseksi että sitä ei enää kaipaisi niitä ainaisia voileipiä tai reilua (lue: liiallista) määrää ruokaa. Nähtävästi omalta kohdaltani tämä tarkoittaa sitä että lounas muuttuu salaatti/kasvisateriaksi jonka lisänä on jotain lihaa/kalaa mutta ei hiilareita. Siten voin syödä suht "normaalin" (lue: totutun) määrän ruokaa päivälliseksi. Ja aamupalaksi joko ruisleipää ilman rasvaa ja juustoa (tästä tulee vielä kompastuskiveni) tai puuroa. Puuroa olenkin jo pidemmän aikaa syönyt arkiaamuisin joten se ei liene ongelma.

Nyt lounaan tekoon - kanasalaattia!

keskiviikkona, marraskuuta 16, 2005

Jospa voisi elää syömättä

Pitkästä aikaa taas aikaa kirjoitella. Jotenkin koko viime viikko meni niin etten kunnolla ehtinyt edes sähköposteja lukea. Niin ne lapset vaan vaatii huomiota :-) Ja taas tuo kuopus ääntelehtii, saas nähdä paljonko ehdin tällä kertaa kirjoitella.

Oma projekti ei kyllä etene. Mutta kerään (inho)motivaatiota; Eilen tuli aamutelkkarissa juttu siitä miten kakkostyypin diabeetikoiden jalkoja tulisi hoitaa ja miksi se on niin tärkeää. Mitä enemmän näen/luen/kuulen tuosta sairaudesta, sitä enemmän olen sitä mieltä että minähän en tuota itselleni halua. Olisi siis syytä saada mitat kuriin ja äkkiä.


Tänään tiedossa kävelylenkki vauvan kanssa, eilinen kun meni sisätiloissa esikoisen ollessa flunssainen ja sään kamala. Näitä lenkkejä vaan pitäisi olla enemmän.

[jatkuu kuopus sylissä] Miksi sen pitää olla niin vaikea syödä terveellisesti? Kun kerran jopa pidän kasviksista niin miksi en tee niitä ruoaksi joka päivä? Rasvaisen, "kunnon" ruuan himo on varmaan kuin alkoholismi. Sitä vaan on pakko saada ja mieli keksii vaikka tuhat tekosyytä sille miksi juuri tällä kertaa voi valita pizzan jonkun muun sijasta. Tässä niistä viisi:

1. Aloitan dieetin huomenna
2. Tämä on viimeinen kerta
3. Ei se yksi haittaa mitään
4. Pitää sitä välillä saada herkutella
5. Olen ansainnut tämän

Olen monta kertaa seissyt kaupassa hyllyllä ja taistellut itseni kanssa, häviten. Ja melkein itku kurkussa poistunut kaupasta se jokin epäterveellinen mukanani. Ja sitten syötyäni totean että ei se edes ollut niin hyvää kuin mitä himoni siellä kaupassa minulle vakuutti... ei tämä ole järkevän ihmisen toimintaa! Alkoholin voi jättää kokonaan, mutta kun syömättä ei voi olla...

maanantaina, marraskuuta 07, 2005

Kadonneen vyötärön metsästys

Päivän Hesarissa oli juttu vyötärönmitasta ja liikalihavuudesta. Naisten vyötärönmitan pitäisi uusien suositusten mukaan olla alle 80 senttiä. En muista aikaa jolloin omani olisi ollut kaksinumeroinen...

Ehkä tässä olisi syytä lähteä kadonneen vyötärön metsästykseen ennemmin kuin kilojen karsimiseen (vaikka samaahan se tarkoittaa kuitenkin). Nyt toisen synnytyksen jälkeen olisi muutenkin syytä kiinteyttää tuota vatsapuolta, se on selvästi löllömpi kuin esikoisen jälkeen.

Tämän maanantain vyötärönmitta on 129 senttiä. Eli 49 liikaa. HUH! Tähänhän ei tietenkään auta se että äsken söin neljää meetwurstijuustovoileipää lounaani lisäksi :-(

perjantaina, marraskuuta 04, 2005

Askelmittareista vielä

Noista askelmittareista vielä. Omani ominaisuuksiin kuuluu että se laskee vain sellaiset askelkerrat jolloin tulee käveltyä enemmän kuin kuusi askelta kerrallaan (varmaan ihan fiksua). Mulla on ihan kohtuuhyvä sellainen (Silva-merkkinen, Instrusta muistaakseni ostettu) joka ei kuitenkaan ole tarpeeksi tarkka. Siinä saa säädettyä askelpituudet sun muut, mutta silti se välillä ottaa liikaa askelia, välillä liian vähän. Miten se mittaa on paljolti kiinni siitä missä kohtaa se on kiinni, vyötäröllä (en ole saanut omaani mittaamaan mitään vyötärön reunasta), taskussa tms. Tietysti kokeilemalla löytyisi ehkä paikka jossa mittaus on mahdollisimman tarkka. Laitteen säätäminen pitää olla tosi kohdallaan, koska muuten se mittaa pieleen. Omani kanssa pitäisi säätö tarkistaa joka päivä.

Viimeksi kun ajattelin ottaa sen käyttöön, otin sen mukaan lähtiessäni kuopuksen kanssa vaunulenkille. Tiedän lenkin olevan 7,5km, eli 7500 metriä joten jos askeleeni olisivat metrin mittaisia (mitä ne eivät ole) mittariin tulisi 7500 noin askelta, jos askeleet olisivat puolen metrin mittaisia mittariin tulisi noin 15 000 askelta. No, pienoisen säätelyn jälkeen (kävelin sata askelta, tarkistin lukeman ja siirsin hieman sen paikkaa heiluvampaan kohtaan taskunreunaa, käveli taas askelta, tarkistin ja siirsin taas) kävelin sen lenkin ja lopussa tarkistin lukeman: yhdeksänsataa askelta. En vaan ollut huomannut kiertäneeni lenkin kahdeksan metrin harppauksissa :-D

No, jos sitä säätämistä jaksaisi tarkistaa ja ehkä löytää paikka jossa lukema olisi edes suurin piirtein oikea, niin olisihan se hyvä. Saatuani mittarini ehkä vuosi sitten käytin sitä jonkun aikaa suht säännöllisesti, ja huomasin että jos en lähde kävelylenkille niin askelia tulee vain parituhatta päivässä, kun tarvittava määrähän on jotain kymmenentuhatta. Toisaalta pitäisi sitten ottaa aina itseään niskasta kiinni alkuillasta jos askelia ei ole tarpeeksi ja lähteä ulos kävelylle. Olisikohan minusta siihen?

Sanat viedään suustani

Annamanna vie koko ajan sanat suustani, aivan kuten olisin nuo tekstit kirjoittanut itse.

Minulla on tosin hieman erilainen vanha valokuva jota pidän keittiön seinällä, siinä olen minä vuonna -95, eli laihimmillani ja parhaimmassa kunnossa mitä ikinä olen ollut. Kerran yksi uusi tuttavuus katseli sitä ihmetellen, oletko se sinä siinä... No, juu, minähän se siinä olen. Se pisti ajattelemaan, että ne ihmiset jotka ovat oppineet tuntemaan minut, sanotaan viimeisten reilun viiden vuoden kuluessa, varmasti pitävät minua hirvittävän läskinä, kun taas ehkä ne jotka ovat tunteneet minut aiemmin muistavat minut eri lailla? Aivan kuten Annamannakin tuossa postauksessaan totesi, minäkään en koe olevani niin lihava kuin oikeastaan olen. Olen suht sujut vartaloni kanssa (paitsi sovituskopeissa) enkä koe liikkumista tms. niin vaivalloiseksi kuin tiedän joskus ajatelleeni lihavia katsoessani että sen on pakko olla. Läskieni sisällä asuu normaali vartalo (tai no ehkä hieman pullukka, mutta ei missään nimessä läski) ja ne ovat ne mun "tunnekilot". Olen kuitenkin tajunnut, että jotkut nyt saattavat ajatella samalla lailla minusta kuin mitä minä ajattelin läskeistä aikoja sitten. En usko että topattuja vaatteita käyttämällä pystyisi kokemaan saman (sellaisia oli esillä jossain ehkä vuosi sitten, jonaina "taiteen" muotona). Sellaisten vaatteiden kanssa on ihan varmasti hankalampaa liikkua kuin läskien kanssa.

Samantapaista olen miettinyt jotain vähän painavampaa taakkaa kantaessani, että näinkö vaikeaa on kantaa esim. kymmentä kiloa, tai viittätoista tai kahtakymmentä? Kuitenkaan omissa läskeissä tuo määrä ei tunnu niin merkittävältä, kyllä ne kulkee mukana. En toki jaksa juosta tai kiivetä kallioita yhtä helposti kuin aiemmin, mutta käveleminen ja muu arkiliikunta ei ole lainkaan ongelmallista. Lasten kanssa tulee aina välillä lähdettyä 7-8km kävelylenkille, ja ne ovat ihan mukavia - ei missään nimessä liian rasittavia.

Olisikohan se sitten helpompaa laihtua jos tuntisi olonsa koko ajan epämiellyttäväksi? Tiedä häntä. En kuitenkaan aio syödä itseni sellaiseen kuntoon että tietäisin omasta kokemuksesta. Telkkarissa tuli keväällä (?) ohjelma missä kerrottiin jonkun jenkkikaupungin lihavuusongelmasta. Siinä oli mukana liikkuva läskivuori (anteeksi), nainen joka ihan oikeasti täytti koko tuplaleveän sängyn ja liikkui ahtaamalla ihrakasansa pyörätuoliin. En muista hänen painoaan, mutta veikkaan että vyötärön mitta oli jotain kolmen metrin luokkaa tms. Siis hädin tuskin ihmiseksi tunnistettavissa oleva olio. Hyi!

Lopuksi vielä pientä tilitystä: Eilen tuli syötyä sekä itsehankkimat muffinsit (veli tuli kylään) että veljen tuomaa suklaajätskiä (oli tosin lightia, ihan hyvää sellaista, Carte d'Orin).

keskiviikkona, marraskuuta 02, 2005

Eilen mietin pitäisikö minun nyt käydä vaa'alla vai ei. Päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Juuri nyt ei ole varaa masentua niistä silmille pomppaavista lukemista. Flunssa pukkaa päälle, esikoinen on kipeenä ja kuopus vaatii suurimman osan hereilläoloajastani huomiotani... Ei nyt jaksa miettiä sitä painoa ihan konkreettisesti.

Eli nyt ihan oikeasti panostan pikkuhiljaa tähän. Tämä viikko onkin tähän mennessä mennyt suht hyvin. Ainoa herkku on ollut maanantainen Arnold's donitsi (jonka äitini toi kyläillessään). Muuten olen vain syönyt ruokaa, ja vielä suht terveellistä.

Ongelmanani kuitenkin on nimenomaan ruoka eikä niinkään makeiset/leivonnaiset. Ruokaa tulee syötyä aivan liikaa ja turhan usein hamppareita/pizzaa. Ja liian vähän vihreetä. Eli lisää vihreetä ja pienemmät annokset.

tiistaina, marraskuuta 01, 2005

Seksikäs polkupyöräilijä

Ihana aurinkoinen päivä ulkona! Harmittaa kun esikoinen on kipeenä, niin pakko pysytellä sisällä. Tekisi niin mieli mennä ulos haravoimaan tuota kamalan näköistä pihaa. Lehdet nurtsilla vain muuttuvat päivä päivältä mössömmäksi ruskeaksi peitteeksi, kohta niitä ei edes pysty haravoimaan. Ja se olisi vielä ihan mielekästä liikuntaa. Nyt on harvinainen hetki, molemmat lapset nukkuvat päiväunia samaan aikaan, joten on vähän omaa aikaa.

Juuri nyt en malta odottaa sitä että pääsisin "oikeasti" tarttumaan tähän projektiini, sillä kyllä kilot tuntuvat inhottavilta ja terveydellisistä syistä olisi todellakin aihetta tarttua härkää sarvista. En ole Esko Ahon kanssa samaa mieltä, mutta sen jonkun lautakunnan (joka mietti halvempaa verotusta terveellisille ruuille) kanssa kyllä.

FST:n Ögonaböj (Hetimiten) ohjelma on hauska, erityisesti heidän listat ohjelman digi-osiossa. Siitä innostuneena ajattelin laatia omia "Viisi syytä miksi..." listoja. Tässä ensimmäinen:

Viisi syytä miksi Pallerosta on tehtävä entinen:
1. Säilyttää terveys
2. Tulla vireämmäksi
3. Tuntea taas itsensä seksikkääksi
4. Voida ostaa ihania vaatteita
5. Voida polkupyöräillä ilman että pyörän takakumi hajoaa...

Huonosta itsetunnosta en liiemmin ole kärsinyt vaikka kiloja on tullut roppakaupalla, sen sijaan pitää myöntää että kymmenen vuotta ja viisikymmentä kiloa sitten (herranjestas, NYT hävettää!!!) tunsin itseni seksikkääksi, sitä en enää tee. Luotan toki siihen että minussa on edelleen vetovoimaa, mutta olisi kiva taas olla sellaisissa mitoissa että päät kääntyy siksi että on hyvännäköinen eikä mistään muusta syystä. Tuo polkupyöräjuttu taas on ihan totisinta totta. Hybridipyöräni ei kestä painoani enää, vaan jo kaksi kertaa on käynyt niin että takakumi hajoaa jos osun johonkin vähänkään kovempaan reunaan tms. Joten tavoite tässä on ainakin se että ensi kesänä pystyisin taas pyöräilemään. Pitänee neuvotella pyörän kanssa siitä kuinka paljon saan painaa jotta se pyörä ei menisi rikki.

Jaahas, nyt se kuopus heräsi...

Miten tehdä Pallerosta entinen?

Tästä se alkaa. Suuri elämänmuutos. Kuinka monta kertaakohan olen sanonut niin? En ehkä ääneen mutta itsekseni. Ainakin miljoona kertaa. Tai sata. Mutta nyt se alkaa. Oikeesti.

Pallerona on ahdistavaa olla vaikka olenkin myönteinen ihminen, perusluonteeltani iloinen ja elämänmyönteinen. Silti aika realistinen enkä mikään yltiöoptimistinen huuhaa-tyyppi. Mutta Liian paksu perhoseksi sanoi sen hyvin:

"
Sain tarpeekseni kiristävistä vaatteista, pursuavista makkaroista, tuskaisista hetkistä sovituskopeissa, jatkuvasta väsymyksestä ja huonosta olosta, kutinasta ja närästyksestä, masentuneesta mielestä, ahtaasta matkustamisesta kulkuneuvosta riippumatta ja ennen kaikkea litistyneestä itsetunnosta."

Paitsi että itse en kärsi masennuksesta (ainakaan lääketieteellisessä mielessä, masentaa toki aina kun ahtautuu pukukoppiin uusia vaatteita sovittamaan) enkä närästyksestä.

Itse en halua enää laihduttaa, vaan on pakko muuttaa koko elämäntapaa. Laihduttamisesta masennun (noin maallikkona siis) ja se pistää minut vihaiseksi. Ajattelen vain että miksi minä en saisi syödä sitä mitä muutkin? Joten on pakko vähitellen tehdä perusteellinen muutos syömiseen ja liikkumiseen.

Tämä syksy (ja ehkä kevätkin) on pakon sanelemanakin pehmeälaskun aikaa, sillä imetän vielä kuopustamme ja hänen kasvu taas on ollut hitaammanpuoleista, joten mihinkään radiikaaleihin muutoksiin en voi ryhtyä juuri nyt.

Tarkoitus on aloittaa siitä että syödään terveellisemmin kuin aiemmin. Eli se puoli kiloa vihreetä päivässä on tavoite.

maanantaina, lokakuuta 31, 2005

Bloggausta harjoittelemassa

Mielenkiintoinen tuo ensimmäisen postauksen pvämäärä... Tällä hetkellä se näyttää siltä kuin se olisi tehty muutaman tunnin kuluttua, vaikka kirjoitinkin sen iltapäivällä. Ilmeisesti sen takia että nyt vasta muutin aikavyöhykkeen oikeaksi.

Tulipa tuossa muokattua templateakin. Saa nähdä minkä sotkun saan aikaan ennen pitkään :-D