Sanat viedään suustani

Annamanna vie koko ajan sanat suustani, aivan kuten olisin nuo tekstit kirjoittanut itse.

Minulla on tosin hieman erilainen vanha valokuva jota pidän keittiön seinällä, siinä olen minä vuonna -95, eli laihimmillani ja parhaimmassa kunnossa mitä ikinä olen ollut. Kerran yksi uusi tuttavuus katseli sitä ihmetellen, oletko se sinä siinä... No, juu, minähän se siinä olen. Se pisti ajattelemaan, että ne ihmiset jotka ovat oppineet tuntemaan minut, sanotaan viimeisten reilun viiden vuoden kuluessa, varmasti pitävät minua hirvittävän läskinä, kun taas ehkä ne jotka ovat tunteneet minut aiemmin muistavat minut eri lailla? Aivan kuten Annamannakin tuossa postauksessaan totesi, minäkään en koe olevani niin lihava kuin oikeastaan olen. Olen suht sujut vartaloni kanssa (paitsi sovituskopeissa) enkä koe liikkumista tms. niin vaivalloiseksi kuin tiedän joskus ajatelleeni lihavia katsoessani että sen on pakko olla. Läskieni sisällä asuu normaali vartalo (tai no ehkä hieman pullukka, mutta ei missään nimessä läski) ja ne ovat ne mun "tunnekilot". Olen kuitenkin tajunnut, että jotkut nyt saattavat ajatella samalla lailla minusta kuin mitä minä ajattelin läskeistä aikoja sitten. En usko että topattuja vaatteita käyttämällä pystyisi kokemaan saman (sellaisia oli esillä jossain ehkä vuosi sitten, jonaina "taiteen" muotona). Sellaisten vaatteiden kanssa on ihan varmasti hankalampaa liikkua kuin läskien kanssa.

Samantapaista olen miettinyt jotain vähän painavampaa taakkaa kantaessani, että näinkö vaikeaa on kantaa esim. kymmentä kiloa, tai viittätoista tai kahtakymmentä? Kuitenkaan omissa läskeissä tuo määrä ei tunnu niin merkittävältä, kyllä ne kulkee mukana. En toki jaksa juosta tai kiivetä kallioita yhtä helposti kuin aiemmin, mutta käveleminen ja muu arkiliikunta ei ole lainkaan ongelmallista. Lasten kanssa tulee aina välillä lähdettyä 7-8km kävelylenkille, ja ne ovat ihan mukavia - ei missään nimessä liian rasittavia.

Olisikohan se sitten helpompaa laihtua jos tuntisi olonsa koko ajan epämiellyttäväksi? Tiedä häntä. En kuitenkaan aio syödä itseni sellaiseen kuntoon että tietäisin omasta kokemuksesta. Telkkarissa tuli keväällä (?) ohjelma missä kerrottiin jonkun jenkkikaupungin lihavuusongelmasta. Siinä oli mukana liikkuva läskivuori (anteeksi), nainen joka ihan oikeasti täytti koko tuplaleveän sängyn ja liikkui ahtaamalla ihrakasansa pyörätuoliin. En muista hänen painoaan, mutta veikkaan että vyötärön mitta oli jotain kolmen metrin luokkaa tms. Siis hädin tuskin ihmiseksi tunnistettavissa oleva olio. Hyi!

Lopuksi vielä pientä tilitystä: Eilen tuli syötyä sekä itsehankkimat muffinsit (veli tuli kylään) että veljen tuomaa suklaajätskiä (oli tosin lightia, ihan hyvää sellaista, Carte d'Orin).