Tästä se alkaa. Suuri elämänmuutos. Kuinka monta kertaakohan olen sanonut niin? En ehkä ääneen mutta itsekseni. Ainakin miljoona kertaa. Tai sata. Mutta nyt se alkaa. Oikeesti.
Pallerona on ahdistavaa olla vaikka olenkin myönteinen ihminen, perusluonteeltani iloinen ja elämänmyönteinen. Silti aika realistinen enkä mikään yltiöoptimistinen huuhaa-tyyppi. Mutta Liian paksu perhoseksi sanoi sen hyvin:
"Sain tarpeekseni kiristävistä vaatteista, pursuavista makkaroista, tuskaisista hetkistä sovituskopeissa, jatkuvasta väsymyksestä ja huonosta olosta, kutinasta ja närästyksestä, masentuneesta mielestä, ahtaasta matkustamisesta kulkuneuvosta riippumatta ja ennen kaikkea litistyneestä itsetunnosta."
Paitsi että itse en kärsi masennuksesta (ainakaan lääketieteellisessä mielessä, masentaa toki aina kun ahtautuu pukukoppiin uusia vaatteita sovittamaan) enkä närästyksestä.
Itse en halua enää laihduttaa, vaan on pakko muuttaa koko elämäntapaa. Laihduttamisesta masennun (noin maallikkona siis) ja se pistää minut vihaiseksi. Ajattelen vain että miksi minä en saisi syödä sitä mitä muutkin? Joten on pakko vähitellen tehdä perusteellinen muutos syömiseen ja liikkumiseen.
Tämä syksy (ja ehkä kevätkin) on pakon sanelemanakin pehmeälaskun aikaa, sillä imetän vielä kuopustamme ja hänen kasvu taas on ollut hitaammanpuoleista, joten mihinkään radiikaaleihin muutoksiin en voi ryhtyä juuri nyt.
Tarkoitus on aloittaa siitä että syödään terveellisemmin kuin aiemmin. Eli se puoli kiloa vihreetä päivässä on tavoite.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti