Pitkästä aikaa taas aikaa kirjoitella. Jotenkin koko viime viikko meni niin etten kunnolla ehtinyt edes sähköposteja lukea. Niin ne lapset vaan vaatii huomiota :-) Ja taas tuo kuopus ääntelehtii, saas nähdä paljonko ehdin tällä kertaa kirjoitella.
Oma projekti ei kyllä etene. Mutta kerään (inho)motivaatiota; Eilen tuli aamutelkkarissa juttu siitä miten kakkostyypin diabeetikoiden jalkoja tulisi hoitaa ja miksi se on niin tärkeää. Mitä enemmän näen/luen/kuulen tuosta sairaudesta, sitä enemmän olen sitä mieltä että minähän en tuota itselleni halua. Olisi siis syytä saada mitat kuriin ja äkkiä.
Tänään tiedossa kävelylenkki vauvan kanssa, eilinen kun meni sisätiloissa esikoisen ollessa flunssainen ja sään kamala. Näitä lenkkejä vaan pitäisi olla enemmän.
[jatkuu kuopus sylissä] Miksi sen pitää olla niin vaikea syödä terveellisesti? Kun kerran jopa pidän kasviksista niin miksi en tee niitä ruoaksi joka päivä? Rasvaisen, "kunnon" ruuan himo on varmaan kuin alkoholismi. Sitä vaan on pakko saada ja mieli keksii vaikka tuhat tekosyytä sille miksi juuri tällä kertaa voi valita pizzan jonkun muun sijasta. Tässä niistä viisi:
1. Aloitan dieetin huomenna
2. Tämä on viimeinen kerta
3. Ei se yksi haittaa mitään
4. Pitää sitä välillä saada herkutella
5. Olen ansainnut tämän
Olen monta kertaa seissyt kaupassa hyllyllä ja taistellut itseni kanssa, häviten. Ja melkein itku kurkussa poistunut kaupasta se jokin epäterveellinen mukanani. Ja sitten syötyäni totean että ei se edes ollut niin hyvää kuin mitä himoni siellä kaupassa minulle vakuutti... ei tämä ole järkevän ihmisen toimintaa! Alkoholin voi jättää kokonaan, mutta kun syömättä ei voi olla...
Kokonaan syömättä ei voi olla, mutta meidän "addiktien" on pakko ainakin alkuun karsia kaikki makea pois, muuten ei onnistu. Minulla se toisaalta taisi olla helppoa siksi, että olin jo kyllästynyt siihen, että ostin suklaata enemmän tavan vuoksi kuin siksi, että olisin sitä erityisesti halunnut. Nyt on viimeisten kolmen viikon aikana mennyt neljä suklaapalaa ja nekin 70-prosenttista, johon ei tule samanlainen himo.
VastaaPoistaJeps, tosta asiastahan kirjoittaa mm. Irene Kristerikin kirjassaan Tunteet ja syöminen todeten ruokariippuvuuden osittain juuri silksi niin kinkkiseksi pulmaksi. Olet saattanut häntä jo lukeakin, mutta jos et, suosittelen =) Vaikkei oliskaan syömishäiriötä, on ehkä hyvä miettiä, millaisessa tunnetilassa sitä sit natustelee...
VastaaPoistaKirjoitin juuri asiasta nimimerkille "laardisota". Lue sieltä, toivottavasti on apua :) Tsemppiä!
VastaaPoista